Tervetuloa sivuillemme!
AcrossTribe on yhteisöjen heimo, Hyvän ja tekijöiden verkosto. Olemme ”kasvualusta”, palveluiden ja koulutuksen tuottaja sekä välittäjä.
Hyvän Yhteisö & Hyvän -koulu: Tekevänä yhteisönä AcrossTribe innovoi Hyvän Yhteisöä, verkostoa jossa tarve, tieto ja teot kohtaavat. Hyvän Yhteisö on toteuttaja ja mahdollistaja, tarjoten omia sekä kumppaniensa palveluja yhteisölleen. Hyvän -koulu toteuttaa yhteisössämme Koulutuspalveluja yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa Hyvän Yhteisön ja AcT -koulun kumppaneiden kanssa.
Innovoimme yhdessä uusia muotoja ja toimintoja tuottaen hyvinvointia, vakautta ja iloa kaikille ihmisille, niin henkisen-, hengellisen- ja fyysisen hyvinvoinnin kuin myös elinympäristömme osalta. Yhteisönä järjestämme koulutusta ja valmennusta tarpeen mukaan ja yhdessä mahdollistamme innovaatioiden toteuttamista ja kokeilua käytännössä. Tule mukaan!
Viivähdä sivuilla, jos jokin askarruttaa niin ota yhteyttä !
AcT -Avoin. Uskon Ytimessä – puhetta elämästä ja Jumalasta: Torstaina 11.5.2023 Klo 18:00 -19:30 Mukaan myös Zoom -etäyhteydellä! Linkki ohessa. Keskustelua alustuksen pohjalta Raamatun , Jumalan Sanan valossa. Illan aiheena: Todistus / Todistaja Toteutus pienryhmänä Lahdessa ja mukaan pääsee myös Zoom -etäyhteydellä. Linkki Zoom -etäyhteyteen: https://zoom.us/j/95975201379?pwd=aW5icVE1bkRIOVFPVzBtMCtrYW9Ldz09 Meeting ID: 959 7520 1379 Passcode: 746935
Lisä infoa..Act- Koulutus / Avoimet illat: Kuuleeko Jumala? -ilta to 4.5.2023. klo 18:00 – mukaan myös Zoom -etäyhteydellä. Kuuleeko Jumala? -ilta ei ole perinteinen Raamattupiiri, vaan illassa käymme jotakin Raamatun kirjakokoelman kirjaa läpi kysymysten kautta. Voit etukäteen tutustua tekstiin ja miettiä jo valmiiksi, mitä kysymyksiä sinulle ehkä herää tekstiä lukiessasi. Käytämme kysymyksiä: Mitä? Kuka? Missä? Milloin? […]
Lisä infoa..Act- Koulutus / Avoimet illat: Kuuleeko Jumala? -ilta to 20.4.2023. klo 18:00 – mukaan myös Zoom -etäyhteydellä. Kuuleeko Jumala? -ilta ei ole perinteinen Raamattupiiri, vaan illassa käymme jotakin Raamatun kirjakokoelman kirjaa läpi kysymysten kautta. Voit etukäteen tutustua tekstiin ja miettiä jo valmiiksi, mitä kysymyksiä sinulle ehkä herää tekstiä lukiessasi. Käytämme kysymyksiä: Mitä? Kuka? Missä? Milloin? […]
Lisä infoa..AcT -Avoin. Uskon Ytimessä – puhetta elämästä ja Jumalasta: Torstaina 13.04.2023 Klo 18:00 -19:30 Mukaan myös Zoom -etäyhteydellä! Linkki ohessa. Keskustelua alustuksen pohjalta Raamatun , Jumalan Sanan valossa. Illan aiheena: Todistus / Todistaja Toteutus pienryhmänä Lahdessa ja mukaan pääsee myös Zoom -etäyhteydellä. Linkki Zoom -etäyhteyteen: https://zoom.us/j/95975201379?pwd=aW5icVE1bkRIOVFPVzBtMCtrYW9Ldz09 Meeting ID: 959 7520 1379 Passcode: 746935
Lisä infoa..Act- Koulutus / Avoimet illat: Kuuleeko Jumala? -ilta to 23.3.2023. klo 18:00 – mukaan myös Zoom -etäyhteydellä. Kuuleeko Jumala? -ilta ei ole perinteinen Raamattupiiri, vaan illassa käymme jotakin Raamatun kirjakokoelman kirjaa läpi kysymysten kautta. Voit etukäteen tutustua tekstiin ja miettiä jo valmiiksi, mitä kysymyksiä sinulle ehkä herää tekstiä lukiessasi. Käytämme kysymyksiä: Mitä? Kuka? Missä? Milloin? […]
Lisä infoa..AcT -Avoin. Uskon Ytimessä – puhetta elämästä ja Jumalasta: Torstaina 16.03.2023 Klo 18:00 -19:30 Mukaan myös Zoom -etäyhteydellä! Linkki ohessa. Keskustelua alustuksen pohjalta Raamatun , Jumalan Sanan valossa. Illan aiheena: Synti Toteutus pienryhmänä Lahdessa ja mukaan pääsee myös Zoom -etäyhteydellä. Linkki Zoom -etäyhteyteen: https://zoom.us/j/95975201379?pwd=aW5icVE1bkRIOVFPVzBtMCtrYW9Ldz09 Meeting ID: 959 7520 1379 Passcode: 746935
Lisä infoa..Act -2nd / Yhteisö ja verkostot -kurssin kesto n. 12 kk. Kurssi on suunnattu kaikille jotka haluavat löytää omat vahvuutensa ja taitonsa sekä rakentaa yhteisöjä ja verkostoja toimintansa tueksi. Kurssi on Sinulle jolla on näky . Kurssi antaa valmiudet rakentaa yhteisöjä ja verkostoja. Koulutus muodostuu eri kursseista ja on ns. monimuoto-opiskelua ( lähipäivät ja etäopiskelu […]
Lisä infoa..UUSI KURSSI ALKAA TAMMIKUUSSA 2024 KYSY! Opetuslapseus on enemmän kuin Raamatun ulkoa oppimista tai teologista tietämystä – hyviä asioita molemmat. Opetuslapseus on enemmän. Opetuslapseus on ihmisen olemista, elämistä ja liikkumista yhteydessä Jumalaan – kasvamista ihmisenä niin henkisesti kuin myös hengellisesti. Hakuaika: Ympäri vuoden. ( Opiskelu aloitetaan lukukausittain ) Huom! Seuraava lukukausi Salkaa tammikuussa 2024. Hakea voi […]
Lisä infoa..AcT -Koulutus / Avoimet – Lyhytkurssit: kurssin Aiheena: DEFENSSIT ( puolustusmekanismit ) Maanantaina 17.04.2023 Klo 17:30 – Kouluttajana: psykoterapeutti VET. Varpu Pykäläinen. Koulutuspaikka: Metodistikirkko Oikokatu 6. 15140 Lahti. Mukaan myös: Zoom -videoyhteydellä. Kurssin hinta 20€/hlö. (sis. pullakahvit Lahdessa) Ilmoittaudu 14.04.2023 mennessä oheisesta linkistä. Lisätietoja saat myös puhelimitse: 0505636540. Linkki: Ilmoittaudun AcT -Koulun: Defenssit -lyhytkurssille.
Lisä infoa..AcT -Koulutus / Avoimet – Lyhytkurssit: kurssin Aiheena: VOIMAVARAT Maanantaina 20.03.2023 Klo 17:30 – Kouluttajana: psykoterapeutti VET. Varpu Pykäläinen. Koulutuspaikka: Metodistikirkko Oikokatu 6. 15140 Lahti. Mukaan myös: Zoom -videoyhteydellä. 1- osan hinta 20€/hlö. (sis. pullakahvit Lahdessa) Ilmoittaudu 17.03.2023 mennessä oheisesta linkistä. Lisätietoja saat myös puhelimitse: 0505636540. Linkki: Ilmoittaudu tästä Tervetuloa!
Lisä infoa..Act- 2nd. / Yhteisö ja verkostot -kurssi kesto n. 12kk. (1 vuoden ) Hakuaika: Ympäri vuoden (Seuraava kurssi alkaa 1/2024) Kurssi on suunnattu kaikille jotka haluavat löytää omat vahvuutensa ja taitonsa sekä rakentaa yhteisöjä ja verkostoja toimintansa tueksi. Kurssi on sinulle jolla on näky. Kurssi antaa valmiudet rakentaa yhteisöjä ja verkostoja. Koulutus muodostuu eri kursseista […]
Kurssikuvaus: AcT -1st / Opetuslapseuskoulu UUSI KURSSI ALKAA Tammikuussa 2024 – KYSY! Opetuslapseus on enemmän kuin Raamatun ulkoa oppimista tai teologista tietämystä – hyviä asioita molemmat. Opetuslapseus on enemmän. Opetuslapseus on ihmisen olemista, elämistä ja liikkumista yhteydessä Jumalaan – kasvamista ihmisenä niin henkisesti kuin myös hengellisesti. Hakuaika: Ympäri vuoden. ( Opiskelu aloitetaan lukukausittain […]
Act´s / Seurakuntatyön koulutus Hakuaika: Ympäri vuoden AcT´S -Koulutus on suunnattu kaikille jotka haluavat eväitä omaan uskon elämäänsä ja valmiuksia seurakuntatyöhön. Kurssi toteutetaan pääosin ns. online kurssina eli voit opiskella itsenäisesti omaan tahtiisi. Sinulle joka haluat opiskella Jumalan Sanaa – Raamattua. Sinulle joka etsit omaa tehtävääsi / kutsumustasi / paikkaasi. Hyväksytysti suoritetusta kurssista jokainen oppija […]
Act -Avoimet: Kuuleeko Jumala? -illat. Torstaisin klo 18:00 ( joka toinen torstai / parilliset viikot) Kuuleeko Jumala -iltojen rakennetta on uudistettu. (Olemme parantaneet jo hyväksi koettua) Voit osallistua kotoa käsin etäyhteydellä tai osallistua lähelläsi kokoontuvaan ryhmään. Iltojen aiheet rakentuvat siten, että voit osallistua mille keralle tahansa (nonstop). Iltoihin osallistuminen on maksutonta. Illat ovat kaikille avoimia. […]
Uskon Ytimessä – puhetta elämästä ja Jumalasta -illat. ( AcT -koulu / Avoimet ) Torstaisin Klo 18:00 ( parittomat viikot ) Alkaen To. 19.1.2023 nimensä mukaisesti puhetta elämästä ja ihmisenä olemisen kiemuroista. Asioita tarkastellaan Raamatun, Jumalan Sanan vinkkelistä. Mukaan Zoom -etäyhteydellä kotoa käsin, tai voit perustaa ryhmän tai mennä mukaan jo olemassa olevaan ryhmään. Illoissa […]
Webinaarit / Seminaarit: AcrossTribe järjestää webinaareja ja seminaareja yksin ja yhdessä kumppaneiden kanssa. Avoimet tilaisuudet** eivät vaadi rekisteröitymistä AcT:n kouluun. (** Avoimet -illat esim. Kuuleeko Jumala ja Uskon ytimessä) Yleiset koulutuspäivät ja seminaarit ovat kaikille avoimia ja käsittelevät elämän ja olemisen kirjoa, harrastuksia, henkistä ja hengellistä kuin myös fyysistä hyvinvointia, elinympäristöämme jne. Koulutuspäivissä ja seminaareissa […]
AcT -Avoin Koulu/ Lyhyt kurssit: Kaikille avoimet kurssit lähi- ja etäyhteydellä. Kursseilla eri aiheita elämisen ja olemisen alueilta. Kurssit toteutetaan pääosin AcT -koulun tiloista Lahdessa ja mukaan pääsee myös etäyhteydellä. Kursseille osallistuminen ei edellytä rekisteröitymistä Koulumme oppijaksi. Kursseissa on kurssi -kohtainen osallistumismaksu. Luennoitsijoina eri alojen asiantuntijoita. Tervetuloa mukaan! ( Seuraa ilmoitteluamme !) […]
Uskon ABC 2.0 -kurssi – Online Kurssi toteutetaan ns. online -kurssina jota voi opiskella yksin omaan tahtiin verkon kautta. Voit myös opiskella ryhmässä etäyhteydellä tai ryhmässä paikkakunnallasi jos sellainen on tarjolla. Kurssi tarjoaa 11-kerran johdannon kristillisen uskon peruskysymyksiin metodistisella painotuksella. Kurssi on täysin uudistettu. Kukin kerta sisältää lyhyen opetuksen […]
Matka on sinulle räätälöity oppimisen ja kasvun tie. Matka -valmennus on sinulle joka etsit suuntaa, tehtävääsi, paikkaasi, sekä myös sinulle jolla päämäärä / visio on jo selvillä mutta kaipaat lisää kokemusta ja eväitä matkalla kohti tavoitettasi. Valmennus haastaa oppimaan uutta ja luo samalla näköalaa omaan olemiseen ja tulevaisuuden ratkaisuihin. Matka -valmennus toteutetaan tiimeissä ja henkilökohtaisen valmennuksen avulla. […]
Act-M1 /Seurakuntatyön perustutkinto – online kurssi Hakuaika: Ympäri vuoden Koulutus on suunnattu kaikille jotka haluavat eväitä omaan uskon elämäänsä ja valmiuksia seurakuntatyöhön. Kurssi toteutetaan pääosin ns. online kurssina eli voit opiskella itsenäisesti omaan tahtiisi. Mahdollisuus opiskella myös pienryhmässä etäyhteydellä kotoa käsin tai Act -koulun tiloissa Lahdessa. AcT -M1 / Seurakuntatyön perustutkinnon voi suorittaa myös Metodistikirkkoon […]
Avoin koulu: Avoimessa koulussa oppija voi valita opintokorista opinto -ohjaajan avustuksella itselleen tarpeellisia kursseja. Avoin -koulu edellyttää oppijalta rekisteröitymistä AcT -koulun oppilaaksi. ( Huom.! Ei koske ns. Lyhyt kursseja eikä Webinaareja ) Kurssipäiviin on yleensä ilmoittauduttava ennakkoon. Päivät ovat yleensä maksullisia sisältäen opetuksen ja mahdollisen opetusmateriaalin. Päiviä järjestetään eripuolilla maatamme ja ne toteutetaan pääsääntöisesti ns. […]
HYVÄSSÄ MUKANA – EN LÖYDÄ .. JOS EN KOKEILE… Kaikilla meillä on taitoja, jokainen meistä osaa jotain jolla voi rikastuttaa toisten elämää ja olemista. Kaipaamme myös yhteyttä toisiin ihmisiin, uusia virikkeitä ja tekemistä, harrastuksia jne. Yhdessä ollessamme opimme toinen toiseltamme ja saamme virikkeitä omaan elämäämme. Kun haluamme lähimmäisillemme ja ympäristöllemme parasta niin yhdessä hyvää tekemällä […]
…… jokainen voi elämällään ja teoillaan muuttaa maailmaa….. Ihmiset sekä erilaiset yhteisöt ympärillämme tarvitsevat välillä auttavia käsiä ja viisaita neuvoja ja aina on tarve vapaaehtois -työntekijöille . Irroita hetki ajastasi, tule rohkeasti mukaan ja ole samalla Hyvän Tekijä! Sinua tarvitaan ja voit auttaa taidoillasi sekä tiedoillasi ja olla yhdessä mukana auttamassa lähmmäisiä. Ota yhteyttä AcrossTribe:n […]
Mitä oikeasti haluaisin tehdä elämälläni? Meillä kaikilla on unelmia ja haaveita elämän varalle, suunnitelmia ja tavoitteita -ja hyvä niin. Joskus ne toteutuu ja joskus suunnitelmat muuttuvat. Elämä itsessään tuo eteemme tilanteita joissa joudumme tarkistamaan tavoitteitamme ja unelmia. Välillä voi kokea riittämättömyyttä ja miettii laitoinko riman liian korkealle, onko tämä sittenkään minun juttuni. On hyvä pysähtyä […]